Ja millainen tuo reilu vuosi onkaan ollut? Elämäni kaikkein kaunein. Niin kuin sinäkin olet.

On ollut ihmeellistä seurata kasvuasi pienestä arvoituksellisesta nyytistä isommaksi osaavaksi olennoksi. On ollut ihanaa oppia ymmärtämään sinua, tutustua sinuun ja selvittää salojasi. Joka päivä sinä opit jotain uutta. Samoin myös minä. Sinä opit maailmasta ja minä sinusta.

Olet antanut meille niin paljon. En voi koskaan kylliksi kiittää sitä, joka sinut meille antoi. Oli se sitten lääkäri tai joku Korkeampi Taho. Samalla sydämeni särkyy ajatellessa niitä, jotka vielä joutuvat taistelemaan oman toiveensa täyttymiseksi. Nyt etenkin kun todella tiedän, mitä kaikkea ihanaa tämä pitää sisällään.

Meille kuuluu siis hyvää. Meillä on ihana 1,5-vuotias tytär. Vauva-aika meni hyvin kaikin puolin, turhan nopeasti vaan mielestäni. Pieni oli helppohoitoinen hymyileväinen vauva. Nyt hän on sosiaalinen, määrätietoinen ja hymyileväinen taapero. Onhan takana toki valvottuja öitä, väsymyksen aiheuttamia kinoja miehen kanssa, huolia pieniä terveydestä ja alkavaa uhmaa, mutta voi, on ne kaikki niin sen arvoista! Uutta blogia en ehtinyt aloittamaan kun uppouduin niin täysin tuohon pieneen, eikä aikaa täysipainoiselle kirjoittamiselle koskaan ollut tarpeeksi.

Lapsettomuus on yhä muistissa, mutta ei enää niin kipeänä. Ihan kuin se kipu olisi puudutettu. On olemassa, mutta ei enää satu. Pelkään, että kaikki palautuu mieleen viiltävänä mahdollisesti uusintayrityksen ollessa käynnissä, mutta toivon olevani väärässä.

Haaveilen jo salaa toisesta, mutta sen aika ei ole vielä. Onneni olen saanut ja silti tekee mieleni lisää. Toivottavasti en ahnehdi liikaa. Voi kun saisin tämän kaiken vielä uudelleen kokea kerran. Tai kaksi.

Toivon, että sinäkin saat vielä tämän kaiken – muodossa tai toisessa. Kaikkea hyvää ja voimia taisteluissanne. <3